Koska viikot ja päivät ennen tulikoitosta, syyskuun viimeistä viikonloppua, vähenevät uhkaavasti, ajattelin asettaa itselleni pienen testausmahdollisuuden.
Ilmoittauduin ensi sunnuntaina 29.8. Tampereelle Varalan maratonille juoksemaan puolimaratonia. Se käy samalla hyvästä pitkästä lenkistä ja antaa osviittaa siitä, millaisilla eväillä Berliinissä voi lähtöviivalta startata.
Porukassa juokseminen on kuitenkin mukavaa ja mielelläni osallistun erilaisiin juoksutapahtumiin. Ne ovat yleensäkin hyviä välietappeja ja rytmittävät tekemistä. Varalasta haen vauhtia ja fiilistä kohti täysmittaista maratonia.

Varalassa hieman huolettaa juostava reitti, sillä sekä lähtö että maali ovat Varalan urheiluopistolla, joka sijaitsee Pyynikillä. Se tarkoittaa silloin, että mäkiä on odotettavissa... Katselin osallistujalistaa ja ennakkoon näytti siltä, että Varalassa juoksee noin 500 osallistujaa. Se on hieman vähemmän kuin Berliinissä, jonne on ilmoittautunut peräti 40 000 osallistujaa! Mahtavaa! Yksi urheilun hienoista asioista on porukkaan kuulumisen tunne, kun keskenään vieraat henkilöt muuttuvat tilapäiseksi yhteisöksi. Meillä kaikilla 40 000 osallistujalla on Berliinissä sama tavoite, juosta reilut 42 kilometriä maaliin, jokainen omien kykyjensä rajoissa. Ja kyllä samaa yhteisöllistä fiilistä tulee pienemmissäkin tapahtumissa, kuten varmasti myös Varalassa. Varalan juoksun tuloksia voit muuten käydä sitten sunnuntai-illasta lähtien käydä katsomassa varalamaraton.net - osoitteesta.

Pieniä huoliakin tässä valmistautumisessa on ajan vähentyessä.
Reilu viikko sitten oikean jalkani takareisi alkoi vihoittelemaan ja nyt olen pitänyt jalkaa levossa juoksulta kokonaisen viikon. Vaivaan on selvä syy olemassa, ja syy on todella typerä; venyttelyn puute. Oikeaa takareittä on kiristänyt niin, että nyt se sitten alkoi jo tuntua juostessakin. Olen viikon ajan tehovenytellyt jalkaa ja toivon parasta. Lisäksi olen tehnyt kotona kuntopiiriä, etten ihan jouten ole ollut. Varalassa luonnollisesti etenen jalkani mukaan; jos siinä tuntuu kipua, keskeytän juoksun, sillä todella haluan juosta Berliinissä.

Syksyn alkaessa olen huomannut monen aloittaneen "uuden elämän". Moni kertoo aloittavansa nyt uuden harrastuksen, liikuntalajin, pudottavansa kesäkilot pois, ottavansa töissä ryhtiliikkeen jne. Uusi alku on aina hieno juttu, mutta tavoitteet pitää olla olemassa. Esimerkiksi mitä haluaa painonpudotuksella saada aikaan? Kannattaa kuitenkin asettaa välietappeja ja tavoitteita ja pohtia myös sitä, miten suhtautuu jos ei aina etenekään suunnitelman mukaisesti. Tai miten sanonta kuulukaan; et voi poiketa suunnitelmasta, jos sinulla ei ole suunnitelmaa.

Tsemppiä siis kaikelle uudelle ja myös vanhan vahvistamiselle, liikkumisen iloa tai vaikka virkkaamisen riemua!

No nyt kyllä hieman ahdistaa.
Berliinin matka häämöttää jo vajaan seitsemän viikon kuluttua ja yhä paremmin ymmärrän, mitä kaikkea olen jättänyt valmistautumisessa tekemättä.
Tästä nimittäin piti tulla ”kaikkien aikojen juoksukesä”. Vaan ei tullut kaikkien aikojen juoksukesää, tuli kaikkien aikojen hellekesä. Olenkin juossut huomattavasti vähemmän kuin mitä oli aikomus.
Vajaassa seitsemässä viikossa on kuitenkin mahdotonta kiriä tekemätöntä tehdyksi. Viimeiset pari viikkoa ennen maratonjuoksua hissutellaan jo ihan hiljakseen, viimeisellä viikolla ei varsinaisesti tehdä erityisiä lenkkejä, vaan odotellaan ja kuunnellaan kun kunto kasvaa… Kuntohan nimittäin kasvaa levossa!

Vähemmälle jääneen harjoittelun takia on syytä tarkistaa asetettuja tavoitteita. Olin asettanut alun perin tavoitteeksi oman ennätysajan parantamisen, tavoiteaika alle 3.52. Nyt lienee järkevää tavoitella hyvää, tasapainoista juoksukokemusta, jossa osaan jakaa voimani oikein ja pääsen maaliin hyvällä mielellä. Kuulostaapa muuten todella tylsältä! Tiedättehän tuon suomalaisen urheilijan tavoitteen; …teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää…

Eilen kolahti postilaatikkoon uusin Juoksija-lehti, josta (jälleen kerran) luin, miten harrastelijan suurimpia ongelmia on se, että kaikki lenkit tehdään aina samalla, hitaahkolla vauhdilla. Tunsin piston sydämessäni ja niinpä heti eilisillan lenkillä ajattelin muuttaa tapojani ja juosta reippaan, itselleni jopa kovavauhtisen lenkin. Niin teinkin, juoksin 40 minuuttia, josta noin 25 tosi reipasta vauhtia. Lenkin kovuutta ja tehoa lisäsi se, että juoksin sen Aulangon erittäin mäkisessä maastossa, josta ei pitkiä, kovia nousuja puutu.
Ylämäet yritimme Noppa-koiran kanssa juosta tehokkaasti – ja alamäet vielä vauhdikkaammin, samalla kuitenkin rennosti rullaten. No, rennolta juoksu ei ehkä näyttänyt, helppoakaan se ei ollut, mutta loppujen lopuksi kotiin päästyä hyvältä se tuntui. Kun vielä puolessavälissä matkaa saimme niskaamme kunnon vesisateen, oli kotiin päästyä sellainen olo, että nyt on saanut jotakin tehdyksi. Seuraavan lenkin voikin sitten taas juosta rauhallisemmalla vauhdilla.

Vauhtia pitäisi kuitenkin saada lisää ja erityisesti kehittää vauhtikestävyyttä eli sitä, että jaksaa juosta pidempään itselleen kovalla vauhdilla. Yritän vielä ennen Berliiniä osallistua muutamaan juoksutapahtumaan, niissä tulee kuitenkin aina juostua äärirajoilla. Kaksi viikkoa ennen maratonia olen menossa Jyväskylään juoksemaan Finlandia-maratonin yhteydessä juostavan 13 kilometrin juoksun ja se sopii eräänlaisena viimeistelynä ennen tosikoitosta.

Vauhtia on kuitenkin tullut elämään lisää, lomat ovat nimittäin päättyneet. Arkea eletään siis jälleen kalenterin ehdoilla. Syksy näyttää kiireiseltä ja kalenteria katsoessani huomaan, että aika usein täytyy erilaisten reissujen takia kassi pakata. Kassiin täytyy yrittää aina ottaa myös lenkkitossut mukaan. Aikaa täytyy löytyä myös itselle ja jo puolenkin tunnin lenkki tekee mielelle hyvää.

Liikuntamittari näyttää viimeiseltä jaksolta kuutta lenkkiä, joiden kesto yhteensä 8 tuntia 15 minuuttia. Yksi lenkeistä oli kovalla helteellä tehty puolentoista tunnin reipas kävelylenkki. No, näillä mennään eteenpäin, hop hop!

Wow! Tänään olen itseeni oikein tyytyväinen. Starttasin aamulenkille klo 6.55 aurinkoiseen ja lämpimään kesäaamuun. Lämpömittari näytti jo lähteissä + 23, joten startti ei tapahtunut yhtään liian aikaisin. Juoksin yhtämatkaa puolet lenkistä mieheni kanssa, joka jatkoi matkaansa työpaikalle asti, minä jatkoin omaa reittiäni takaisin kotiin, suoraan suihkuun ja sitten aamupalalle. Hölkkäilin yhteensä tunnin ja viisitoista minuuttia. Voi, kun sitä saisikin itsestään irti tällaista useammankin!

Mutta joka asialla on aina kaksi puolta, niin tässäkin. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, en erityisemmin pidä aamulenkkeilystä. Kesälomalla olen joitakin kertoja pakottanut itseni aamulenkille ja joka kerta se on yhtä tuskaa. Tänään tunsin itseni kuitenkin erityisen kankeaksi ja hitaaksi. Mietin juostessani, että tältä varmaankin tuntuu sitten vanhana, nivelet melkein rahisivat juostessani, polvet tuntuivat jäykiltä ja keskivartalo oli jähmeä kuin pölkky.

Toisaalta hieman lohtua tilanteeseen toi se, kun muistin eilisiltaisen revittelyni Ahveniston vanhalla laulukatsomolla: olin eilen illalla yhdistetyllä kävely-juoksulenkillä Ahveniston maastossa. Lopuksi intouduin kiipeämään viisi kertaa laulukatsomon penkkirivit ylös mahdollisimman reipasta vauhtia. Katsomo on rinteessä, se on kivistä rakennettu ja penkkivälit ovat korkeat sekä myös leveät, joten jouduin harppomaan lyhyttä askeltani äärimmilleen. Ja sekös nyt sitten tuntuu takareisissä ja pakaralihaksissa, auts.

Joka tapauksessa tätä aamulenkkeilyä täytyy nyt sitten vain yrittää harrastaa, sillä niin karmea kuin koko ajatuskin on, myös Berliinin maratonin startti tapahtuu klo 9.00!!

Hellekelit ovat vaikuttaneet myös siihen, että Noppa, oma personal trainerini, on tyytynyt vain katselemaan kun minä lähden lenkille. Noppa-raukka on ihan uuvuksissa jo pienen kävelylenkin jälkeen, joten en tietenkään ole ottanut sitä juoksemaan mukaan. Voikohan tässä käydä niin, että olisin kohta jo yhtä hyvässä kunnossa kuin personal trainerini??

Liikuntamittari näyttää paljon määrää, mutta suurin osa on ollut pitkiä kävelylenkkejä. Tällä viikolla on sitten taas tarkoitus juosta enemmänkin.

Helteistä heinäkuun loppua ja elokuun alkua - se on sitten arki taas vauhdissa seuraavassa blogissa!

Tulin juuri Berliinistä ja se on oikein mukava kaupunki, vaikka keli olikin todella helteinen.

Löysimme aivan ihanan ruokapaikan läheltä ostoskatua, se oli niin hyvä, että suosittelen sitä sinullekin. Savingon plazan lähellä on toki muitakin loistavia vaihtoehtoja. Hyvän ruokapaikan löytäminen ei aina ole niin itsestään selvää, joten tässä vinkki:

Restaurant Nuovo Mario
Fasaneenstrasse 11 a

Ravintola tarjoaa italialaista ruokaa, mutta ei pizzaa. Ihania pasta- ja salaattiannoksia, jotka ovat huokeimpia kuin esim. pihvit. Ravintola ei ole mistään halvemmasta päästä, mutta meidän kokemuksemme mukaan meni sitten hieman edullisemman tasoiseenkin paikkaan, ravintolalasku oli aina yli 40 euroa kahdelta hengeltä. Juomat maksavat todella paljon, mekin joimme yleensä lähinnä alkoholittomia vaihtoehtoja.

Yövyimme hotelli Berliinissä (how originel), joka oli moderni, erittäin siisti ja henkilökunta ystävällistä. Ainoa miinus tuli siitä, että aamiainen ei kuulunut huonehintaan, se maksoi 19 euroa per hlö ja emme ottaneet sitä kertaakaan. Huoneessa oli minijääkaappi ja valmistimme itse aamiaisen.

Tsemppiä maratooniin!

Jo viikko melkoista hellettä on takana eikä loppua näy! Koko hellejakson olen ollut veneellä liikenteessä, jossa auringon paahde on todella armoton.
Olisi suorastaan itsensä kiusaamista sekä terveydenkin kannalta melkoista uhkapeliä, jos näillä keleillä lähtisi lenkille. Paitsi jos pääsisi jo anivarhain liikkeelle.

Niin teimmekin viime viikolla kolmena aamuna, kun kävin mieheni kanssa juoksemassa aamulenkit, yksi lenkki Korpilahden varsin mäkisessä maastossa ja kaksi lenkkiä Jyväskylän kauniilla rantareitillä. Jyväskylässä olikin kiva kiertää rantareittiä, sillä olen menossa syyskuussa, vain pari viikkoa ennen Berliinin koitosta, juoksemaan Jyväskylään Finlandiamaratonin 13 kilometrin kipaisun. Aina on kiva juosta reittiä, joka on jo entuudestaan tuttu. Silloin muistaa aina tietyssä kohtaa reittiä, että tuon mutkan takaa näkyy se ja se kohta jne.
Kolme lenkkiä oli viime viikolle tarpeeksi enkä ole sittemmin stressannut itseäni lenkillä käymättömyydestä. Täytyy myös ymmärtää, että muutaman lenkin väliin jääminen ei vaikuta minun maratonjuoksuuni millään tavalla, sen sijaan yltiöpäinen lenkkeily helteessä voi aiheuttaa seurauksia, jotka näkyvät kyllä lopputuloksessa, negatiivisesti. Joten jäitä hattuun siis.

Pakko myöntää, että olen nauttinut täysillä tästä auringosta, helteestä, lämpimästä järvivedestä, rantasaunasta ja juuri niistä samoista asioista, kuten moni muukin. Jäätelö päivässä, parhaana kaksi - on jo vakiintunut lomareissumme motoksi.
Loma Päijänteellä alkaa olla kuitenkin finaalissa, huomenna suuntaamme jo kotisatamaan. Kahdentoista päivän venereissu on ollut kuitenkin kotimaan lomaa parhaimmillaan. Tänään, viimeisenä reissupäivänä oli pakko toteuttaa Siirille antamani lupaus ennen reissua... Lupasin nimittäin paistaa muurinpohjalettuja! Ja voin kertoa, että muurinpohjalettujen paistaminen nuotiolla oli hullun hommaa tällä helteellä!!! Mutta hyviä olivat, letut nimittäin.

Kivaa kesänjatkoa, muistetaan juoda tarpeeksi nestettä ja käydä välillä vilvoittelemassa järvessä. Saapa nähdä, joko kahden viikon kuluttua olisi jotain kunnollista juoksemiseen liittyvää kerrottavaa...

Ihan ensiksi anteeksi: vaikka läppärissä on nettikortti ja nettiyhteys toimii melkein joka paikassa, en saanut kuitenkaan eilen tiistaina lomamatkamme aikana siirrettyä tekstiäni tänne. Nyt kuitenkin homma taas pelittää :)
__________

Tätä kirjoitettaessa takana on jo päivää vaille täysi viikko veneilyä perheen kanssa Päijänteellä.

Veneemme nimi on kohtaloakin uhmaten Rauha, sillä mahtuuhan viikkoon nelihenkisellä perheellä samassa tilassa kaikenlaisia tilanteita. Mukavaa on kuitenkin olla koko perheen kanssa yhdessä. Kelit ovat olleet suosiolliset eikä juhannus tänäkään kesänä pettänyt; vaikka muuten aurinko paistoi, niin juhannusaattona iltaseitsemän aikaan taivas repesi ja loppuaaton ajan satoi lohduttomasti. Juhannuksen viettoa se ei kuitenkaan haitannut, olimme saaressa noin kymmenen muun venekunnan kanssa, rantasaunat lämpenivät ja erinomainen juhannusillallinen valmistui nuotiolla. Suomalaista kesää siis parhaimmillaan.

Mutta sitten tullaan ongelmiin. Veneilyä viikko, pääasiassa yöpymisiä pienissä saarissa, joissa ei viitsi lenkkeillä (koska saari on kävellenkin hetkessä kierretty). Päivän ohjelmat koostuvat veneilystä, syömisestä, saunomisesta ja – niin, syömisestä. Ja ulkona ollessahan ruoka maistuu! Mutta kyllä minulla lenkkikamat mukana ovat myös veneessä. Viikon aikana olen käynyt kahdesti juoksemassa, juhannuksen aatonaattona Kuhmoisissa ja seuraavana maanantaina Sysmässä. Näillä reissuilla on toki se hyvä puoli, että tulee lenkkeiltyä uusissa maisemissa. Kuhmoisissa oli leppoisa maalaispaikkakuntatunnelma ja täällä Sysmässä, jossa nyt siis olemme, totesimme olevan aivan erinomaiset lenkkeilytiet kunnan keskustan ympärillä. Lenkkejä tulee kuitenkin liian harvakseltaan ja suhteessa syömisen määrään totaalisen liian vähän. Viimeistäänkin syyskuun viimeisenä viikonloppuna Berliinissä muistan, että maratonjuoksu on sitä helpompaa, mitä vähemmän on elopainoa. Nyt jos jatkan tällä tahdilla, olen itse aivan makkarana maratonilla ja silloin viimeistäänkin tulee äitiä ikävä.

Lomalla tulisi kuitenkin nauttia ja olla stressaamatta kaikesta mahdollisesta. Täytyy siis valita hyvä yhdistelmä kesän ihania makuja; mansikoita, ananasta, salaatteja ja tuoreita vihanneksia. Veneessä valmistuvat uudet perunat kuten muuallakin, seuraksi siis raikasta salaattia tuoreista kotimaisista vihanneksista ja vähän lihaa. Makkara ei onneksi minulle eritýisesti edes maistu, joten sen voin jättää muille. Pientä skarppaamista ja reippaampaa lenkkeilyä aina, kun olemme mantereen puolelle – sitten voi taas muutaman viikon jälkeen käydä rohkeasti myös vaa´alla.

Lopuksi iso hatunnosto Aulille, johon tutustuin Pirttisaaressa. Nivelreumaa vakavasti sairastava Auli oli miehensä kanssa purjehdusreissulla ja rohkeasti, elämäniloisella asenteella seilasi isolla veneellä. Vaikka kävely oli vaikeaa ja Auli tarvitsi miehensä apua kaikissa käytännön askareissa, ei se ollut estänyt Aulia lähtemään veneilemään, nauttimaan luonnosta ja auringosta.
Me jatkamme vielä pari päivää Rauhalla moottoriveneilyä, sitten kotiin ja parin päivän päästä uudestaan reissuun. Matkakohteena silloin Jyväskylä ja uusiin lenkkimaastoihin pääsen tutustumaan ainakin Korpilahdelle Jyväskylän lisäksi.
Liikuntamittari näyttää menneeltä jaksolta puolipilvistä, mutta seuraavina viikkoina luvassa on runsaasti aurinkoisia lenkkikelejä. Ihania kesäpäiviä!

Pari viikkoa sitten olotilani oli kyllä sellainen, jossa kone uhkasi jo piiputtaa. Olin niin väsynyt, että toissa viikolla ei tullut mieleenikään lähteä lenkille. Hyvä kun jaksoin aamulla töihin lähteä. Töistä tullessa olin niin kuitti, että en jaksanut edes nukkua. Koko viikko meni sumussa ja usvassa, todennäköisesti sitä edeltävä kova viikko vaati sitten veronsa. Kone alkoi siis hyytyä.

Sen verran olen matkan varrella oppinut, että ymmärrän lenkille lähtemisen olevan totaalisen väsyneenä aivan turhaa. Se ei kehitä kuntoani eikä tuo sellaista hyvää oloa, jota liikunnalla tavoittelen. Sinnikkäästi siis lepäsin toissa viikolla kaiken mahdollisen ajan ja lepo tuotti tulosta, sillä jo seuraavana viikonloppuna tunsin oloni pirteämmäksi ja hyväksi.

Viime viikolla olo oli jo palautunut täysin normaaliksi ja keskiviikkona uskalsin taas jo ottaa lenkkeilytkin ohjelmaani. Lenkkikaverikseni sain pitkästä aikaa mieheni, jolta olivat pitkän aikaa lenkit jääneet juoksematta jalkavaivan takia.
Mukavaa välillä juosta muutenkin kuin yksin – sunnuntain puolentoista tunnin lenkillä ehtii mukavasti käydä läpi menneen viikon asiat ja suunnata jo katseet tulevaan viikkoon. Viikon lenkkiohjelma oli tällainen:
- keskiviikkona Aulangonjärven ympäri, 55 minuuttia – puolet matkasta metsäpolkuja ja pitkospuita
- torstaina sama lenkki hieman pidemmällä loppureitinvalinnalla, 60 minuuttia
- lauantaina tyttären kanssa lyhyt juoksulenkki ennen saunaa myrskytuulessa 40 minuuttia
- sunnuntaina Juhan kanssa 90 minuuttia Aulangolla ja kaupunginpuistossa
- maanantai-iltana 40 minuuttia reipasvauhtista juoksua, josta puolet jääkylmässä kaatosateessa. Sää muuttui nopeasti suoranaiseksi koiranilmaksi – josta ei edes Noppa tykännyt!

Tärkeäähän tässä kaikessa on itsensä kuunteleminen. Väsymystä on monentyyppistä ja monta kertaa väsymys jää lenkkipoluille. Joskus kuitenkin huomaa itsestään, että väsymys ylittää tietyn rajan. Silloin on oltava itselleen armollinen ja annettava keholle ja mielelle aikaa levätä.
Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni! Siitä että pystyn vain olemaan ja ottamaan aikaa. Nyt on taas normiolo ja juoksulenkki tuottaa minulle sellaista hyvää virtaa ja hyvää oloa, jota kaipaan.

Kesäloman alkuun on aikaa viikko. Loma alkaa varsinaisesti juhannuksesta, mutta olen jo pari päivää ennemmin vapaalla. Voisi todeta, että juuri nyt loma tulee oikeaan hetkeen. Koneen akut kaipaavat pidempää virtalatausta; aurinkovirta toimii parhaiten, joten odotuksessa on aurinkoisia kesäpäiviä. Lomapäivät kuluvat todennäköisesti eniten veneilyn parissa Päijänteellä – juoksukamat tietysti kulkevat mukana. Ja siitä sitten seuraavalla kerralla lisää...

Liikuntamittari: kahden viikon jaksosta yli puolet lepoa – väsymyksen lisäksi myös kipeä varvas olisi estänyt juoksemisen. Loppujaksolla juoksulenkkejä viisi, yhteensä 4 tuntia 40 min, kilometrejä noin 44. Alkufiilis oli surkea, jakson lopussa olo pirteä ja hyvä.
Parempi näin päin.

Sporttista kesää - vapaalla tyylillä oman mielen mukaan!

Työmatkaviikon arkea

Joskus sitä on töissä kovempia viikkoja kuin joskus, viime viikko oli omalla tavallaan siitä kovimmasta päästä. Maanantaiaamuna kahdeksan aikaan hyppäsin junaan ja matkalle kohti Kajaania. Junamatka kesti seitsemän tuntia. Matkan aikana ehdin lukea yhden laajan raportin ja tehdä siitä oleelliset ja työssäni tarvittavat nostot ja huomiot. Lisäksi ehdin puhua useamman työpuhelun , vastata sähköposteihin ja kirjoittaa yhden artikkelin verkkolehteen.

Kajaaniin saavuttuani kävelin reilun kilometrin Kainuun liikunnan toimistolle, jossa minua jo odotettiinkin palaveriin. Palaveri kesti pari tuntia, jonka jälkeen kävin viemässä laukun hotelliin ja hieman siistiytymässä. Pikaisesti kävin myös syömässä ja sitten alkoikin Kainuun Liikunnan tilaisuus, jossa olin mukana kertomassa Kansallisen liikuntatutkimuksen viestit. Tilaisuuden lopuksi keskusteltiin urheiluseurojen kanssa puolisentoista tuntia. Onnistunut tilaisuus päättyi klo 20.15. Sen jälkeen poikkesin kaupassa ja ostin hieman iltapalaa. Vähän ennen yhdeksää lähdin vielä juoksulenkille. Sadekuuron jälkeen ilma oli raikas ja Kajaanissa oli mahtava lenkki tarjolla joen vartta pitkin. Juoksin 50 min.

Tiistain aamujunalla lähdin kohti Kuopiota. Parin tunnin junamatkan aika meni melkein kokonaan pitkän ja aika vaikean työasian selvittämiseen puhelimessa. Junamatkan jälkeen jätin laukun säilytykseen asemalle ja kävelin reilun puolitoista kilometriä Pohjois-Savon Liikunnan toimistolle palaveriin. Palaverin jälkeen Kuopiossa oli vastaava iltatilaisuus kuin Kajaanissa, ja Kuopiosta jatkoin jo myöhäisjunalla kohti Oulua. Iltalenkki jäi siis tekemättä. Juna saapui Ouluun puolenyön aikaan ja vielä yömyöhäsellä kävelin hotelliin. Laitoin keskiviikon herätyksen klo 7.00 ja lähdin jo ennen aamupalaa juoksemaan Ainolan puiston läpi kohti Pikisaarta. Reilu puoli tuntia juoksua oli piristävä herätys, sen jälkeen aamupala ja sitten taksilla Pohjois-Pohjanmaan liikunnan toimistoon. Siellä odotti videoneuvottelu, joka kesti kolme ja puoli tuntia. Taas palasin takaisin hotellille, siistiytymään ja vastaavaan, jo kahtena iltana vedettyyn iltatilaisuuteen urheiluseuroille. Oulussa oli erona se, että tilaisuuden aluksi minua oli pyydetty puhumaan reilut puoli tuntia urheiluseuran johtamisesta. Puoli yhdeksän aikaan illalla kävin syömässä, hotellille lukemaan sähköpostit ja sitten nukkumaan.

Torstaiaamuna kello soi 7.00, juoksulenkki taas Pikisaareen 40 minuuttia, suihkuun ja sitten rauhalliselle aamupalalle. Aamupalan jälkeen kävelin laukun kanssa asemalle ja matkan toiseksi viimeinen etappi alkoi. Tällä kertaa kohteena oli Kokkola. Juna oli armottoman paljon myöhässä mutta onneksi olin sopinut palaverin vasta klo 14.00. Junamatkalla taas sähköposteja, kirjoitusta ja puheluita. Onneksi koneessani on nettikortti, joten yhteydet pelaavat joka paikassa.

Kokkolassa odotti jälleen urheiluseurojen iltatilaisuus sekä Keski-Pohjanmaan Liikunnan kevätkokous. Hotellille lähtiessä aluejohtaja kysyi, lähdenkö aamulenkille. Koska juna lähti jo yhdeksän aikaan perjantaiaamuna, ei muu auttanut kuin sopia lenkkitreffit klo 6.30 perjantaiaamuksi. Aluejohtaja Petrin kanssa juoksimme seitsemän kilometrin kipaisun, 40 minuuttia. Nopea suihku, aamupala ja kohti rautatieasemaa. Perjantaina alkoi matkaviikon viimeinen pätkä, Kokkolasta kotiin Hämeenlinnaan. Juna oli taas reilusti myöhässä ja matkasta väsyneenä se alkoi jo kiukuttamaankin. Kotiin olisi aina mukava päästä ajoissa… Juna saapui Hämeenlinnaan klo 14.30 ja mieheni Juha tuli asemalle vastaan. Tytöt ja Noppa ilahtuivat myös kotiintulostani.

Kotiin päästyäni olin aika kuitti; Maanantain ja perjantain välillä matkustusta ympäriinsä, neljä yötä, neljä iltatilaisuutta, pitkä videoneuvottelu ja monta palaveria. Lisäksi 2 ja puoli tuntia juoksua.

Viikon saldo työasioissa oli erinomaisen hyvä ja juoksun kannaltakin oikein hyvä. Lisäksi oli mukava juosta vaihteeksi ihan muualla kuin kotipoluilla. Ja perjantain kotiintulon jälkeen seuraava työmatka odotti jo sunnuntaiaamuna. Urheilutermein sanottuna: Näillä mennään!