Blogi 10: Juoksemalla rahaa Sveitsin MS-liitolle
| Ilmoitus | Kirjoittaja |
|---|---|
|
01 - 18.05.2010, 12:20 Juoksemalla rahaa Sveitsin MS-liitolle - sattumalta Olin helatorstain ympärillä Sveitsissä Zurichin lähellä kyläilemässä vanhemman tyttäremme kummien Riikan ja Simpan luona ja tulipa samalla osallistuttua Zurichissä Flughafenkauf Kloten-juoksutapahtumaan. Juoksumatkana oli 17 kilometriä ja keli oli haastava. Suomen helteiden sijasta Zurichissä oli kuusi astetta lämmintä ja vettä satoi reippaasti! Juoksu muuten maittoi makeasti kyseisessä juoksussa. En ikinä saa normaalilla lenkeilläni vedettyä kovavauhtisia treenejä, mutta heti kun laittaa numeron rintaansa, sitä löytää itsestään ihan uusia voimavaroja. Ensimmäiset kaksi kilometriä juostiin minulle todella kovaa vauhtia, kilometrivauhti oli reilusti alle viiden minuutin. Seuraavat kilometrit aina viiteentoista kilometriin asti juoksin viiden minuutin kilometrivauhtia ja viimeiset kaksi sitten hieman hitaammin. Lopussa väsymyksen lisäksi menoa hankaloitti kohmeiset reidet, sillä keli oli aika kylmä juosta lyhyillä juoksuhousuilla. Moni on ehkä jo käynyt katsomassa myös tuoretta videota , jossa haastateltavana on itseni lisäksi neurologi Sari Atula. Videon tarkoituksena on lisätä tietoa MS-taudin varhaisen hoidon merkityksestä sekä avata ihmisten silmiä siihen, että osa meistä MS-porukasta pystyy elämään kaikin puolin normaalia, entisenlaista elämää myös diagnoosin jälkeen – toivottavasti mahdollisimman pitkään. Video on levinnyt hyvin eri tiedotusvälineiden nettisivuille, toivottavasti sitä käydään myös ahkerasti katsomassa. Videon kuvaaminen oli hauska kokemus, tosin ei ihan uusi asia minulle, mutta ensimmäisen kerran olin kuvattavana juoksukamppeissa ja muun kuin ammatillisen osaamiseni takia. Kesä on jo vahvasti läsnä. Onneksi. Liikkumisen kannalta se lisää runsaasti mahdollisuuksia ja poistaa esteitä, jos tarvitset apuvälineitä liikkumiseen. Minun ainoa apuvälineeni on tällä hetkellä oma kehoni. Kehon hyvinvoinnista täytyy jaksaa huolehtia myös silloin, kun ei ole erityisiä ongelmia. Toukokuun loppu ja kesäkuun alku on minulla töissä melkoista hässäkkää. Ensi viikon maanantaina lähden työreissulle, jossa olen maanantain Kajaanissa, tiistain Kuopiossa, keskiviikon Oulussa, torstain Kokkolassa ja perjantaina tulen kotiin. Lenkkitossut täytyy ainakin pakata mukaan – muulla ei ole niin väliä. Osallistutaanhan muuten ahkerasti maailman MS-päivän tapahtumiin, joita Suomessakin näytetään vietettävän ahkerasti eri paikkakunnilla! Liikuntamittari: kahden viikon aikana vain kuusi juoksulenkkiä ja yksi kuntopiiri. Nopan kanssa useita kävelylenkkejä. Juoksu kuitenkin kulkee mukavasti ja mieli on korkealla. |
|
|
02 - 19.05.2010, 21:31 Hei Sirpa, Onnittelut hienosta juoksusaavutuksesta Sveitsissä! Upeaa, että tapahtumalla tuettiin paikallista MS-liittoa, hieno yhteensattuma. Juoksuiloa! T:Jolanna |


