Blogi 13: Makkarana maratonille – MS-forum – Sirpan maratoniblogi

MS-maailma, MS-forum, ms-tauti, multippeliskleroosi

Blogi 13: Makkarana maratonille

Viestit
Ilmoitus Kirjoittaja
 

01 - 30.06.2010, 16:58

Makkarana maratonille

Ihan ensiksi anteeksi: vaikka läppärissä on nettikortti ja nettiyhteys toimii melkein joka paikassa, en saanut kuitenkaan eilen tiistaina lomamatkamme aikana siirrettyä tekstiäni tänne. Nyt kuitenkin homma taas pelittää :)
__________

Tätä kirjoitettaessa takana on jo päivää vaille täysi viikko veneilyä perheen kanssa Päijänteellä.

Veneemme nimi on kohtaloakin uhmaten Rauha, sillä mahtuuhan viikkoon nelihenkisellä perheellä samassa tilassa kaikenlaisia tilanteita. Mukavaa on kuitenkin olla koko perheen kanssa yhdessä. Kelit ovat olleet suosiolliset eikä juhannus tänäkään kesänä pettänyt; vaikka muuten aurinko paistoi, niin juhannusaattona iltaseitsemän aikaan taivas repesi ja loppuaaton ajan satoi lohduttomasti. Juhannuksen viettoa se ei kuitenkaan haitannut, olimme saaressa noin kymmenen muun venekunnan kanssa, rantasaunat lämpenivät ja erinomainen juhannusillallinen valmistui nuotiolla. Suomalaista kesää siis parhaimmillaan.

Mutta sitten tullaan ongelmiin. Veneilyä viikko, pääasiassa yöpymisiä pienissä saarissa, joissa ei viitsi lenkkeillä (koska saari on kävellenkin hetkessä kierretty). Päivän ohjelmat koostuvat veneilystä, syömisestä, saunomisesta ja – niin, syömisestä. Ja ulkona ollessahan ruoka maistuu! Mutta kyllä minulla lenkkikamat mukana ovat myös veneessä. Viikon aikana olen käynyt kahdesti juoksemassa, juhannuksen aatonaattona Kuhmoisissa ja seuraavana maanantaina Sysmässä. Näillä reissuilla on toki se hyvä puoli, että tulee lenkkeiltyä uusissa maisemissa. Kuhmoisissa oli leppoisa maalaispaikkakuntatunnelma ja täällä Sysmässä, jossa nyt siis olemme, totesimme olevan aivan erinomaiset lenkkeilytiet kunnan keskustan ympärillä. Lenkkejä tulee kuitenkin liian harvakseltaan ja suhteessa syömisen määrään totaalisen liian vähän. Viimeistäänkin syyskuun viimeisenä viikonloppuna Berliinissä muistan, että maratonjuoksu on sitä helpompaa, mitä vähemmän on elopainoa. Nyt jos jatkan tällä tahdilla, olen itse aivan makkarana maratonilla ja silloin viimeistäänkin tulee äitiä ikävä.

Lomalla tulisi kuitenkin nauttia ja olla stressaamatta kaikesta mahdollisesta. Täytyy siis valita hyvä yhdistelmä kesän ihania makuja; mansikoita, ananasta, salaatteja ja tuoreita vihanneksia. Veneessä valmistuvat uudet perunat kuten muuallakin, seuraksi siis raikasta salaattia tuoreista kotimaisista vihanneksista ja vähän lihaa. Makkara ei onneksi minulle eritýisesti edes maistu, joten sen voin jättää muille. Pientä skarppaamista ja reippaampaa lenkkeilyä aina, kun olemme mantereen puolelle – sitten voi taas muutaman viikon jälkeen käydä rohkeasti myös vaa´alla.

Lopuksi iso hatunnosto Aulille, johon tutustuin Pirttisaaressa. Nivelreumaa vakavasti sairastava Auli oli miehensä kanssa purjehdusreissulla ja rohkeasti, elämäniloisella asenteella seilasi isolla veneellä. Vaikka kävely oli vaikeaa ja Auli tarvitsi miehensä apua kaikissa käytännön askareissa, ei se ollut estänyt Aulia lähtemään veneilemään, nauttimaan luonnosta ja auringosta.
Me jatkamme vielä pari päivää Rauhalla moottoriveneilyä, sitten kotiin ja parin päivän päästä uudestaan reissuun. Matkakohteena silloin Jyväskylä ja uusiin lenkkimaastoihin pääsen tutustumaan ainakin Korpilahdelle Jyväskylän lisäksi.
Liikuntamittari näyttää menneeltä jaksolta puolipilvistä, mutta seuraavina viikkoina luvassa on runsaasti aurinkoisia lenkkikelejä. Ihania kesäpäiviä!

Sirpa bloggaaja

Tietoa MS-forumista

Rekisteröityneet jäsenet: 2213

Tällä hetkellä verkossa: 18

Keskustelupalstojen viestit: 44496

Kirjaudu sisään MS-forumiin

Työkalut

Äänestä

Miten pidän huolta itsestäni?

» Katso tulos