Otsikko lupaa draamaa, mutta sisältää ehkä toisenlaista asiaa kuin joku saattaa aluksi ymmärtää. Tokihan sitä draamaa mahtuu monenlaista vanhempien ja kahden tyttären (15 ja 11-vuotiaat) kanssa arkea eläessä. Ja aika usein on se tilanne, jossa äiti vastaan tytär-kamppailua käydään. Mutta tällä kertaa on kysymys monelle (ainakin miehelle) elämää suuremmasta asiasta; jalkapallosta!
Siirin jalkapallojoukkue haastoi vastaansa meidät äidit. Ottelun ajankohtana oli maanantai-ilta ja klassikko-ottelun piirteitä saanut kamppailu käytiin Pullerihallissa. Lähtökohta oli äärimmäisen epätasainen; tyttöjä oli paikalla 16, pelottomia äitejä saapui paikalle vain kuusi. Olkoonkin, että tytöt ovat 11-vuotiaita, mutta tytöt ovat harjoitelleet jo vuoden ajan kahdesti viikossa, me äidit emme lainkaan. Lisäksi jalkapallossa sattuu ja tapahtuu paljon, myös tapaturmia ja minua ainakin mietitytti mahtaako polvi vääntyä tai jotain muuta sattua.
Suurin haaste tässä vastakkainasettelussa oli kuitenkin se, että kysymys on niin erilaisesta liikuntamuodosta kuin mitä normaalisti teen. Vaikka käyn juoksemassa, niin juoksulenkeillä sitä hölköttelee samaa vauhtia lähes joka lenkillä ja suunta on vain eteenpäin. Jalkapallossa otetaan nopeita spurtteja ja pyrähdyksiä, äkkinäisiä pysähdyksiä ja käännöksiä, välillä pakitetaan taaksepäin ja käydään myös lähikamppailua. Ja koska olen edelleen hidas ja kankea, niin odotettavissahan oli haastetta. Työkaverini kehotti varaamaan jo valmiiksi seuraavalle päivälle ajan ortopedille, koska ”jotain kuitenkin sattuu.” Kiitos vain kannustuksesta...
Niin ei kuitenkaan käynyt, mitään ei sattunut. Sen sijaan pelaaminen oli todella hauskaa ja innostavaa! Vaikkakin tytöt vaihtoivat pelaajia koko ajan ja me äidit pelasimme sitkeästi samalla kuuden pelaajan miehistöllä koko pelin ajan, puoli tuntia. Jännittävää oli todella taistella pallosta oman tyttären kanssa. Ja kyllähän peli vie aina mennessään ; täysillä pelattiin, juostiin, potkaistiin ja taisteltiin jokaisesta pallosta.
Tyttäret voittivat äidit maalein 6 – 2 (ehkä, loppunumeroista ei oltu ihan varmoja) ja riemu oli rajaton. Niinhän sen kuului mennäkin. Siirikin antoi minulle palautetta pelin jälkeen; ”Olit sä äiti aika hyvä, mutta kyllä sinä pelasit välillä aika kovaa…” Kotirauha siis säilyi, jos äidit olisivat voittaneet, niin voi olla että nuorempi jalkapalloilija olisi mököttänyt sohvan nurkassa loppuillan.
Jalkapallon pelaaminen muistutti minua monipuolisen liikunnan tärkeydestä. Jos aina tekee vain samoja asioita ja samalla tavalla, niin tekemiseen turtuu. Ominaisuudet eivät enää kehity. Jalkapalloa pelaamalla keho sai kokonaan uusia ärsykkeitä ja toi lisää piristystä liikuntaan. Kaikenlaiset pallolajit ovat yleensäkin hyväksi, ne kehittävät koordinaatiokykyä ja vahvistavat erilaisia lihaksia pelkän juoksun tai kävelyn sijasta. Suosittelen esimerkiksi norsupalloa! Norsupalloa voit pelata pienelläkin joukolla. Norsupalloa pelataan isolla, pehmeällä jumppapallolla ja sopii monenlaisille liikkujille. Norsupallon pelaajille lupaan lisäksi reilusti naurua, sillä niin hauskaa sen pelaaminen on.
Pelaamisen jälkeinen olotila oli tyytyväinen ja suuri yllätys oli se, että pelinjälkeisenä aamuna pääsin kävelemään. Erilaisesta liikunnasta paikat tulevat helposti kipeiksi, mutta tällä kertaa onnistuin välttämään sen olotilan. Liikuntamittari viimeisimmän kahden viikon jaksolta osoittaa pitkästä aikaa monipuolisuutta. Juoksemisen lisäksi ohjelmassa on siis ollut jalkapalloa sekä peräti kolme kertaa lihaskuntoa. Kaksi lihaskuntotreeniä tein kotona olohuoneessa; pieni kahvakuula ja käsipainot sekä oman kehonpainon käyttäminen riittävät hyvin hikiseen treeniin. Juoksulenkkejä ajanjaksolla vain kuusi. Liikuntaa kahdessa viikossa yhteensä kymmenen tuntia. Helatorstaina on tämän kesäkauden ensimmäinen juoksutapahtuma, matkana 17 kilometriä ja paikkana Zurich. Tästä se lähtee. Nyt liikkumaan, vaikkapa pihan kevätpuuhiin!
Blogi 9: Äidit vastaan tyttäret – MS-forum – Sirpan maratoniblogi
