En yhtään tiedä, mihin osioon tämä kirjoitteluni olisi kuulunut, mutta laitanpa nyt tänne.. :) Sain MS -diagnoosini kesällä 2007.. joskus ehkä saman vuoden syksyllä käväsin täällä foorumilla katselemassa, mutta se tuntuikin vaikealta.. En vaan yksinkertaisesti pystynyt lukemaan toisten kirjoituksia, tai muutenkaan mitään mikä liittyi MS tautiin.. Reaktio siis tämäkin, ja aika hämmentävä, koska tiedän että monelle vertaistuki on äärettömän tärkeää.. sen jälkeen en ole lukenut taudista mitään artikkeleita, nettisivuja, kirjoja .. en mitään.. Enkä välttämättä koe tarpeelliseksi sitä vieläkään.. se kuitenkin jotenkin ahdistaa mua.. tai oisko se joku "tieto lisää tuskaa" reaktio..? :) Nyt kuitenkin olen usemman päivän miettinyt, että olisi kiva tutustua kohtalotovereihin, ja jutella sairaudesta, tai mikä mukavampaa kaikesta muustakin :) Siksi mä täällä nyt rustailen ja yritän jotenkin tolkullisesti tätä selittää ;) saa nähä ymmärtääkö kukaan.. :)
Tervetuloa mukaan! Minäkin olin diagnoosin saatuani vähän aikaa sitä mieltä, että en halua tietää mitään koko sairaudesta, enkä aikonut ottaa edes vastaan mokomaa tautia. Mutta vähitellen aloin tutkia netistä kaikenlaista mäsään liittyvää tietoa ja pikku hiljaa tajusin, että minun kohdallani mäsä onkin ehkä uusi mahdollisuus uuteen elämään. Pääsen "eroon" entisestä työstäni, josta en ole ikinä pitänyt ja pääsen ehkä tekemään sitä, mitä olen aina halunnut tehdä. ....sillä ehdolla tietty, ettei mäsä rajune liian paljon ja liian nopeasti... Sitten vähän vahingossa löysin tänne foorumiin ja tunsin heti viihtyväni "kollegoiden" joukossa. Täällä ymmärretään minua ja mäsääni toisella tavalla kuin läheiset ja tuttavat. Joten tule mukaan; täällä ollaan valmiina antamaan ja ottamaan vertaistukea. Ja ennen kaikkea täällä on kiva höpistä kaikkea muutakin ja täällä on monella todella mainio huumorintaju, joten pitkäksi ei täällä aika käy... :)
sirppu
03 - 08.06.2010, 16:45
Tuttua on, onneksi nykyään on tämä netti josta saa tietoa ja tapaa muita sairastavia anonyyminä, mutta nähdä muita samassa tilanteessa olevia antaa kyllä enemmän. Maskun ensimmäinen kurssi (jotain 80- luvun loppua kait) oli parasta mitä itselle on tapahtunut diagnoosin jälkeen, vaikka se oli myös melko vaativaa, koska näki niin monta huonokuntoista ihmistä. MS lääkkeet on nykyään huipputasoa, neurologit alansa parhaita. Sairauden hoito ja tutkimus etenee koko ajan ja tulee uusia parempia lääkkeitä. Tulevaisuuttaan ei kukaan pysty lasipallosta katsomaan ja haluaisiko sitä edes tietää, on vain suunniteltava elämää eteenpäin sairaudesta huolimatta.
roller
04 - 08.06.2010, 19:19
Kuullostaa hyvin tutulta sinun viestisi. Itse en oikein meinaa vieläkään uskoa, että sairastan MS-tautia, vaikka diagnoosista tulee kaksi vuotta kohta. Olin aluksi myös hyvin järkyttynyt, vaikka uskoin oireideni tietävän juuri tätä. Luen usein muiden kirjoituksia, ja olen saanut itse eniten tukea juuri MS:ää sairastavilta kohtalotovereilta. Oma mieheni ei vieläkään oikein tajua missä mennään, eikä ymmärrä kun olen aina niin väsynyt. Tsemppiä sinulle, lääkehoito on tehokasta nykyään, sen avulla mekin voimme elää pidempään parempaa elämää;)
Tiija, eiköhän tuo liene aivan normaali reaktio. Niinkuin surussa tulee vihan ja kiellon vaihe, ei jaksa alkaa edes ajatella asiaa. Ja surutyötä tämäkin on vaiheineen. Ei ollut alussa kiinnostusta erityisemmin selvittää asioita tunnetasolla. Informaatio jota sai valui kuin hanhen selästä. Omaksi suojaksi ihminen muodostaa öljytyn suojan kuin hanhi. Asia täytyy sulatella omaan tahtiin ja kullakin on oma aikataulunsa kuinka paljon jaksaa ja kestää. Joskus kun tarve tulee, on hyvä kun löytyy kanavia joista saa tietoa ja ymmärrystä. Silloin tieto on hyödyksi.
Tule rohkeasti mukaan, Tiija! Tieto ei tässä sairaudessa lisää tuskaa, vaan helpottaa itsensä hyväksymistä. On paljon helpompi elää, kun tietää mistä vaivat johtuvat. Ja paljon helpompi hakea apua vaivoihin lääkäreiltä, kun tietää, että joku toinenkin on saanut apua samanlaisiin vaivoihin. Tervetuloa, Tiija!
Nyt vasta täällä.. – MS-forum – MS-diagnoosi
