Oireita jo 9 vuotta? – MS-forum – Oireet

MS-maailma, MS-forum, ms-tauti, multippeliskleroosi

Oireita jo 9 vuotta?

Viestit
Ilmoitus Kirjoittaja
 

01 - 04.06.2010, 16:20

Hei,

Mistähän sitä alottaisi. Sairastuin 9 vutta sitten kuumetautiin, joka kaatoi minut sänkyyn, vei yleiskunnon ja puoleksi vuodeksi sairaslomalle todella epämääräisin oirein huimauksesta päänsärkyyn ja erilaisiin kipuihin mm. silmäsärkyä ja selkäsärkyä. Minua tutkittiin todella paljon yliopistosairaalassa. Aivokuvat ok, selkäydinpunktiossa olivat tumavasta-aineet ja valkosolut koholla ja mietittiin Borrelioosin ja SLE vaihtoehtoa. Lääkärit kuitenkin päätyivät reuman ja lievän sidekudostaudin vaihtoehtoon ja olen nämä vuodet ollut reumatologin hoidossa.

Viime kesänä kaaduin töissä, kun jalat pettivät alta. Olin yksinkertaisesti niin puuduksissa, että jalat eivät pitäneet alla, kaaduin ja venäytin nilkkani. Hieman tämän jälkeen jalkapohjani olivat toistuvasti niin kankeat, etten päässyt kunnolla kävelemään. Tähän vaivaan minulle pistettiin kortisonia.

Kesän jälkeen tuota puutumisen tunnetta jaloissa on ollut lähes viikoittain. Muutaman tunnin istuminen koneen ääressä ja joudun köpöttelemän kuin 8-kymppinen mummo, kun jalat eivät tottele. Lisäksi jalat ovat aivan kosketusarat. Välillä ihan sattuu nukkuessa, jos jalat ovat päällekkäin. Kevättalvella iski hirveä hermokipu aina astuessa, siis kipinät sinkoili jalkapöydästä ylös asti aina kun laittoi painoa jalalle. Asiaa tutkittiin sekä röntgenillä että hermoratatutkimuksella. Mitään ei löytynyt.

Nyt viikko sitten alkoi oikean käden kipeytyminen ja puutuminen. Jännetupin tulehdusta epäilin, kun rannetta särkee, mutta ranne ei ole turvoksissa. Sormet sen sijaan turvottavat ja sormista alkava puutuminen ulottuu aina kainaloon asti. Epämielyttävää. Reumatologi ei osannut selittää asiaa muuta kuin jännitysniskalla.

Sain nyt reumatologilta lähetteen lannealueen magneettiin, jotta voidaan katsoa painaako joku hermoja. Käsioireitahan se ei selitä, mutta nuo jalat ne nyt enimmäkseen ovatkin vaivanneet.

Itse olen tietenkin miettinyt kaikkea mitä tää voisi olla ja MS-tauti on ollut mielessä yhtenä vaihtoehtona. Yhtenä syynä on valtava uupumus, joka valtaa minut aina töiden jälkeen. Tuntuu että ajatus ei kulje, posket kuumottaa, ja yksinkertaisesti en jaksa edes kättä nostaa. Lisäksi itseä häiritsee pahat muistiongelmat...aina on tavarat hukassa ja töissäkin tulee välillä noloja ajatuskatkoja.

Kuulostaako mikään oireistani tutulta? Pitäisiköhän hankkiutua neurologin juttusille?

Nitu

 

02 - 05.06.2010, 18:09

Neurologi on kyllä täysin oikea osoite. Oireesi saattavat
tuoda tullessaan ms-dg tai sitten ei.
Maailmassa on paljon muitakin sairauksia kuin ms.
(profiilissasi lukee potilas?)

annemari Kruunu

 

03 - 06.06.2010, 19:30

Niinhän minullekin kävi että virus tauti kaatoi minut sänkyyn ja 1,5 v sen jälkeen oli ms-tauti fakta homma

Neurologille vaan ja jos ei magneetti tutkimuksessa tule mitään esille niin vaadi lannepistos koetta sillä se paljasti mun taudin. Jos olet pääkaupunki seudulta niin suosittelen että saisit lähetteen Meilahden neuropolille.

michelin mummo Kruunu

 

04 - 06.06.2010, 23:33

Kiitos Annemari ja Michelin mummo vastauksista.

Kävin korjaamassa profiilin tiedot , kun olin ymmärtänyt kohdan väärin. Oma ajatukseni kulki niin, että olen potilas, koska olen se jolla on oireita/joka on sairastunut. Siinä roolissa kun useimmiten olen monine perusairauksieni kanssa (2 x reumadg ja kilpirauhasen vajaatoiminta). Sorry, nyt on oikein.

Täytyy tosiaan nyt ensin katsoa mitä magneetti sanoo. Kait se reumatologi sitten määrää jatkotutkimuksiin, jos asia ei sillä selviä. Nää puutumiset jaloissa ja käsissä sekä väsymiskohtaukset on tosi kurjia :( Eivät näy päällepäin ja ympäristö ei yksinkertaisesti tajua kuinka uupunut ja kipuinen välillä olen...

MS-tautia en tietenkään itselleni toivo, mutta tällä hetkellä en vaan ole keksinyt yhtään selitystä oudoille puutumisille ja jalkojen menolle alta. Ja kun tosiaan silloin 9 vuotta sitten oli leukosyytit ja jotkut IG-G tai IG-M arvot likvorissa koholla (ne tumavasta-aineet olikin veressä), niin mietin, että MS:kin voisi olla yksi vaihtoehto selitysten listalla.

Nitu

 

05 - 14.06.2010, 05:02

Nitu !!!

Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa seuraavanlaisia oireita. Joskus voimakkaitakin. Myös reumasairaudet aiheuttavat samanlaisia oireita.
•heikkous, uupumus, uneliaisuus
•nivel- tai lihaskivut
•kasvojen, käsien ja jalkojen turvotus,puutuminen
•hidas puhe
•muistihäiriöt
•haju- ja makuaistin huononeminen

Joskus voi olla myös hermokipuja ja parestesiaa.

Ikiliikkuja

 

06 - 14.06.2010, 10:36

Ikiliikkuja: juu näinhän se on. Monessa taudissa on samantyylisiä oireita ja suurella todennäköisyydellä omat vaivani selittyvät jollain jo olemassa olevalla dg:llä. Tuota väsymistä ja fatiikkia liittyy varmasti kaikkin autoimuunisiin tauteihin, minullakin jo 2 diagnoosia jotka sitä aiheuttaa.

No joka tapauksessa olen iloinen, että sain lähetteen magneettiin, koska itseä häiritsee tämä nimenomaan hermostoon (pistelyt, tikkuilut, puutumiset, sähköiskut, tuntohäiriöt => vääristynyt kivun aistimus) liittyvä oireilu, joka ei kuitenkaan ole tyypillinen reumalle tai kilpparille. Puhuimme itse asiassa reumatologin kanssa tuosta kilppariin liittyvästä jalkojen turvotuksesta ja puutuneisuudesta, mutta kun jalat eivät ole turvonneet...

Nitu

 

07 - 14.06.2010, 18:20

Jos olet seurannut borrelioosia koskevaa keskustelua vaikuttaa tosi samanlaiselta. Toki oireet sopivat moneen eri juttuun mutta katso esim yle teeman nettisivuilta ohjelma punkit ja borrelioosi.

pikkutyttö

 

08 - 16.06.2010, 23:43

Lannealueen magneetissa käyty ja sieltä ei löytynyt mitään. Eli ei ole hermot pinteessä eikä mitään prolapsia selkärangassa. Että ei selittynyt tuolla tutkimuksella mun jalkojen puutumiset. Aiemmin tuossa keväällä tehtiin hermoratatutkimus ja sekin oli ihan normaali.

Borrelioosi on tietenkin mahdollinen varsinkin kun ns. Borrelioosi-arvot olivat koholla silloin 9 vuotta sitten kun tauti puhkesi. Tikkuilua ja puutumista on ollut kaikki nämä vuodet, mutta nyt viimeisen vuoden aikana tämä on pahentunut ja jalat eivät välillä kanna ja on vaikeuksia kävellä.

Vähän on sellainen ahdistunut olo, että jaksanko rupee taistelee tutkimusten puolesta. Liian monta vastaavaa taistelua on käyty viimeisen 10 vuoden aikana. Ei kait tää nyt niin vaarallista ole, jos jalat ovat puutuneet? Jospa mä vaan ylireagoin...

Nitu

Tietoa MS-forumista

Rekisteröityneet jäsenet: 2652

Tällä hetkellä verkossa: 381

Keskustelupalstojen viestit: 52936

Kirjaudu sisään MS-forumiin

Työkalut

Äänestä

MS-diagnoosin saatuasi, kuinka kauan kesti, että aloitit lääkehoidon?

» Katso tulos