Köyristä selkäsi vasten tuulta! Pienet linnut lentävät siipiesi suojaan. Annat voimia luoksesi tulevalle, mutta rakkaus viiltää kaaret rintaasi. Kaarnasi laivat uivat kauas.
Olet kuin runoilija: kurkotat aurinkoon, vaikka olet maasta. Olet ikihonka, mutta pelkäät pimeää. Huomenna - huomenna ojennat oksasi ja pysäytät auringon.
Leijonainen
02 - 22.08.2007, 20:28
Kiitos Leijonainen, olit valinnut hienon runon "Päivän runoksi" Oliko omasi? Ajattelin, ett Päivän runon jatkoksi sopisi vaikka tällanen:
Piilossa, liikahtamatta linnut luoksesi saat. Kumarra selkäsi syvään, kun kukkivat apilaat. Polvistu pienemmän eteen silmin kuunnellen. Siinä on kätketty sana kirkas ja hiljainen
wau!!! Ihana osoitus siitä, miten Jumala pukee ihmisiä lahjoillaan. Ja siitä miten niillä voi tuottaa iloa muillekin. kiitos ihanille runollisille ihmisille!
viki
04 - 24.08.2007, 20:17
Syysaamu hyvästeli yön, siristeli silmiänsä ja epäröi, epäröi valovoimaansa
Rannan usva keräsi harsoiset helmansa ja lehahti aurinkoa vastaan
Valon sokaisemana pimeys hukkui päivään, eilistä kirkkaampaan
Voi, olen aivan sekaisin, sekaisin ilosta, onnesta,rakkaudesta aina suloisiin kyyneliin asti, kyyneliin, joista myös haikeuden kipu heijastuu... Minun nuorin lapseni (tyttö) on tänään kihlautunut Venetsialais-ilotulitteiden räiskähdellessä, meren rannat tuhansien kynttilöiden valoa hohtaen.....
Taivaanko peltoa poljen! Tähtiä täynnä on maa! Helmassa huojuvan oljen hohtaa, kuumottaa, syttyen ehtoon loimuun, sinerrys sanomaton! Jokaisen kaunokin poimuun taivas kätketty on
Kallis, tiennetkö lainkaan- sielusi on sininen! Mistä sen sanelun sainkaan- kiitän ja visertelen: Elokuun siniset tähdet taivaasta kotoisin on! Minne jos joudut ja lähdet, siunaus sammumaton
Kiitos Maailma hienoista runoista. Ne ovat oikein ammattilaisten tekemiä, tuttuja kyllä minullekin. Ja onnea kihlajaisten johdosta, ymmärrän, että olet sekä onnellinen että haikea. Niin vain elämä menee eteenpäin.
Tässä taas oma runoni, joka käsittelee meitä keltaisia lehtiä. Kauniita olemme ja sitkeästi pidämme kiinni.
Maljani vuotaa yli. Kuohut hiovat kiveä sileämmäksi, sileämmäksi. Milloin kasvan pieneksi, saan siivet ja nousen? Linnut lähtevät kohti etelää, mutta keltaisten lehtien lentomatka on lyhyt.
Leijonainen
07 - 27.08.2007, 05:33
Syksyn ensimmäinen tosi kylmä aamu, siksi tällaisia mietteitä
Suosilmä, metsän syvä hiljaisuus ja tuoksuntäysi kanervainen rinne ja pieni polku, joka ain` on uus, siks etten siltä kysy, mistä, minne se tulee, menee. Lammen ulpukoista nään, ett` on kesä ohi puolen, kanervoista nään, että syksy hiljaa saartaa tieni. Jo tiedän kyllin, tiedän liiaks, polku pieni.
Oi, Oi miten Ihhaania runoja. Sinulla leijonainen niin justis sopiva minunkin tähän päivään ja toi lumen lähettämä Koskenniemen metsäpolku, yksi hänen parhaistaan Koulutien jälkeen. Tuli vain mieleeni eräs runo noista keltaisista lehdistä, joista leijonainen kirjoitti. Sain synttärilahjaksi ystävältäni runon, jonka tähän nyt haluaisin kirjoittaa:
Puu ruskan väreissä- noin viisikymppinen takana kesän vihreys: lapsuus nuoruus nyt keski-ikä
se paras aikako, kaikki mitä aikoi - eikä ehtinyt
Puu ruskan väreissä - noin viisikymppinen elämän parasta aikaako? ainakin niin voi toivoa Vai onko paras vielä tallella - pakastua talven viimoihin - valmiina uuteen kevääseen
Puu ruskan väreissä- noin viisikymppinen säilytä lehtesi pitkään värien hehku
Päivän runo – MS-forum – Niitä näitä
