Rumpu ahmii riuhtoo kiertää esipesu pääpesu huuhtelu linkous paita housut haalarit taas ja taas uusi päivä arjen rumpu kiertää hiki nousee piki tarttuu tela kiertää tie valmistuu pitkä kapea lyhyt leveä siltarumpu alle yli tai ali on päästävä Hei älä nyt tie valmistuu ei lopu vaan yhtyy toiseen rumpu kiertää
Leijonainen
26 - 04.10.2007, 17:17
Miten syvältä koskettavia runoja teillä, Lumi ja Leijonainen. Lumi; musiikki ja runo avasi oven lentoon ->vapauteen, ikuisuuteen Leijonainen: tie yhtyy toiseen-rumpu kiertää -elämän kulku jatkuu, jatkuu.....
Minä
aijoin kirjoittaa runon syksystä, -sen väreistä -sateista -tuulesta -lehdistä
Suuni oli sanoja täynnä, kun aukaisin sen, siellä ei ollutkaan niitä, -ei yhden yhtäkään -niin tyhjäksi tulin-
Voi Maailma! Kirjoitithan sinä runon syksystä. Syksyhän on juuri sitä, että kaikki mitä luulee olleen, on kadonnut. Mutta lehdet tai sanat eivät katoa pysyvästi, ne tulevat takaisin - viimeistään keväällä.
Runon kirjoittaminen on siitä kummallista, että aina se ei onnistu, vaikka kuinka aikoo, ja toisella kertaa runo tunkee päähän, vaikkei millään ehtisi ottaa vastaan. Jos runoa ei löydy, voi tehdä kuten vanha runoilija neuvoi; niin tein minäkin.
Lähesty sivulta, hiljaa ja varoen, kuin vahingossa, neuvoo runoilija. Pääsinkin sisään silloin, kun vähiten odotin: siivotessani. Ruuvi löytyi matolta.
Leijonainen
28 - 11.10.2007, 18:50
Sattui silmiini lehdestä tänään aivan ihana runo, josta nyt mun on ihan pakko kirjoittaa tänne pätkä.
Niin elämä vie.
Niin elämä vie moneen suuntaan Ei mikään kulje paikoillaan Yksin arjessa suuntaa hakemaan, avutta monet joutuu kulkemaan
Joskus tiedä ei, mihin mennä Mistä apua arkeen saadaan? Suo hetki mulle, jutellaan Ei yksin aina jaksa jatkaa
Ja niin palan matkaa kuljen kanssasi Kohti parempaan arkeen Luottaen tulevaan, katsoen ylöspäin Kuljen kanssasi palan matkaa...
SINÄ Auringonlaskussa näen sinun kasvosi. Sillä kasvojesi hohde on kuin kuulas ja kaunis auringonlasku. Yön tummassa sinessä näen kaksi tähteä, sinun silmäsi. Sillä sinun silmäsi ovat kuin kirkkaat tuikkivat tähdet.
Ihollani tunnen tuulen viileän viiman, sinun henkäyksesi. Sillä sinun suloinen henkäyksesi antaa raikkauden. Viheriässä meressä näen sinun hiuksesi. Ne taipuvat notkeasti kohti maata, ei sitä ihailematta olla saata. Sinun jalkojesi jälkiin puhkeavat ruusut ja orvokit. Luontoa katsellessani näen sinun ihanuutesi.
Minun piti eilen iltakellojen soidessa kirjoittaa yhden lempirunoilijani HELENA SINERVON runo, mutta koneeni halusi jo levätä ja kunnioittaa lauantai-illan rauhaa.
Pyhä Maria lyö kaksi kertaa mutta Aika ei piittaa lyönneistä vaan juoksee häntänsä perässä, janoaa järsittävää kuin yksin jätetty pentu joka vinkuu oven takana.
Vesilasi heijastaa pöydälle pyöreän valomykerön, oranssit tikkaat kirkon katolla ottavat aurinkoa, säihkyen lumi kasaantuu harjan pohjoispuolelle:
Aika ei piittaa mutta kuvat tarttuvat valoherkkiin kennoihin.
Pyhä Maria lyö kolme kertaa ja kolmas kerta sanoo toden: Elämäni hauras luu on hyvin kätketty! Pentu nuuhkii, työntää kuonon kaapin alle, ei vielä ylety sinne missä ydin tuoksuu.
Runo kokoelmasta "Tilikirja"
Leijonainen
32 - 16.10.2007, 18:39
Leijonainen, tuo "Tilikirjan" runo käy suoraan sydämeen, syvälle.....syvälle...... Olen palannut jo monesti uudelleen lukemaan sitä. -Aika ei piittaa Pyhän Marian kellon lyönneistä, mutta vuodet karttuvat ja menneistä vuosista aina jälki jää. - mutta vielä ei ole aika täynnä...ei vielä...
Päivän runo – MS-forum – Niitä näitä
