Suklaa ja sali, muutun pirulliseksi paholaiseksi jos en saa suklaata joka pv (tummaa) olen vähentänyt 2 levystä 2 riviin/pv, viikonloppusin saan syödä koko levyn kerralla!
Salilla kävisin vaikka joka päivä mutta kroppa hyytyy jos liikaa rehkii, salilla pystyn keskittymään vaan puskemaan rautaa ja kaikki muu unohtuu.
Mulla on tällainen yö-riippuvuus. Saatan herätä alku-yöstä (tänään en ole vielä mennytkään nukkumaan) ja nousen ylös, voin syödä palan ruisleipää ja juoda vettä ja alkaa lukea kirjaa tai lehteä. Sitä aikani tehtyä saan helposti unen päästä kiinni. Silloin täytyy muiden nukkua kun suoritan rituaaliani. Tapa jäänyt siitä kun lapset oli pieniä ja ne oli saanut nukkumaan, oli omaa aikaa vihdoin ja kukaan ei sotkenut sitä. Harmillinen riippuvuus jos on aamulla oltava ylhäällä kun riippuvuus voi huomaamatta venyä.
Kahvi. Juon sita ihan liikaa. Jopa ennen nukkumaanmenoa pitaa saada sellainen kahden desin iso kuppi. Muuten ei uni tule. Nescafe on erityinen herkku ja Latte jota sitakin taytyy saada kuppi paivassa.
Uutisriippuvainenkin olen. Luen teksti- tv:n ja netin uutiset.. ihan liian usein.
Ja tumma suklaa. Marsipaania sisalla. Tai minttua ja inkivaaria En osta sita kuin kerran kuukaudessa.
Joistakin olen eroonkin paassyt =). Pian puoli vuotta ilman tupakkaa ja alkoholiakaan en kayta. Rakastan kylla punaviinia ja jos kotona sita olisi jatkuvasti, voisi olla etta alkaisin juomaan sita ajan kuluessa samalla vimmalla kuin nyt kahvia. Siksipa en ikina osta sita kotiin jos ei ole erityisen erityista syyta.
Fassi
05 - 23.06.2010, 16:56
Moh!
No kyllä vaikka tupakista juuri eroilenkin tässä. Kahvia on vaan pakko aina keitellä tai mistään ei tule mitään. Tämä kahviriipuvuus on tosi yleistä esim. duunissa.
Taidan olla riippuvainen kännykästäni ja tv:n katselusta sekä radiosta ! Niin ja tietysti joistakin lääkkeistä. Murukahvia ja vihreää teetä juon melkein joka pv, tavallista kahvia joskus. Jogurttiakin syön joka päivä eli olen siis siitäkin riippuvainen ! Ehkä olen vähän myös koukussa nyt tähän nettimaailmaan..