Olin juuri kiropraktikolla, joka tänään kahden hoitokerran jälkeen sanoi ettei voi enää tehdä hyväkseni juuri mitään, sillä mekaaniset toimintoni ovat nyt hänen mielestään jo ihan OK. Mutta hänkin huomasi että minulla on oireita, jotka eivät selity pelkästään jumiutumisilla ja kirjoitti siksi pitkän "kirjeen" jossa suosittelee minulle tehtävän magneettikuvauksen ja sen myötä MS-tautiepälyyn kuuluvat tutkimukset. Tämän lappusen kanssa menen tänään iltapäivällä yleislääkärille.
Tuntuu toisaalta hyvältä, mutta toisaalta hirvittää nähdä ensimmäistä kertaa minun nimeni yhteydessä kirjaimet "MS".
En yhtään tiedä minkälaiset jonot täällä (Maarianhamina) on kuvauksiin, tietokonetomografiaan pääsin muutamassa päivässä. No, se selvinnee pian.
Olen nyt käynyt lääkärissä. Mitään akuuttia tai muulla tavalla hälyttävää ei löytynyt, tein erilaisia neurologisia testejä ja lääkäri kyseli kaikenlaista. Hänen mielestään näköhäiriöni eivät oikein ole MS-tautiin viittaavia, muut oireet kyllä saattavat olla. Joten sain lähetteen neurologille ja odottelen nyt sitten vaan kutsua sinne.
Tänään on oikean silmän sisäkulmassa kipua, ja mielestäni näkö sillä silmällä hieman samea, ja näkökentässä vilisee "roskia" kuten on tehnyt jo tammikuusta saakka. Mutta näköhermontulehdus vissiin ei oireile tällä tavalla, en sitten tiedä voiko muunlaiset näköhäiriöt liittyä mahdolliseen MS-tautiin. No, kuitenkin tuntuu että raajojen voimattomuus on päällimmäisenä, ja tutkimuksiin olen siis pääsemässä.
itsellä on tota sumeutta näössä ja lisäksi näen usein "varjoja"...en siis suoranaisesti näe kahtena, mutta liikkuvalla hahmolla näen usein seuraavan varjon. Lukiessa saattaa teksti näkyä kahtena, osittain päällekäin. Ymmärtääkseni MS aiheuttaa monenlaisia näköhäiriöitä. MS-diagnoosin olen saanut ihan ilman silmätutkimuksia.
hyvä että pääsit lääkärille. ja nyt sitten ollaankin samassa veneessä, pannaanko kilpailut pystyyn, kumpi pääsee ensin neurolle ;) ? Minulla on ollut reisissä niinkun luissa nyt parina päivinä kummalista "surinaa"... mitähän tämä mahtaa olla? muistan, että joskus aikaisemminkin on ollut... ihan kuin verenpainemittarissa se surina, niin tuntuu samalta luussa vaikka ei se ulos tunnukkaan.... jokohan nyt alkaa viirata minulla... ?