MS-maailma, MS-forum, ms-tauti, multippeliskleroosi

Tavallisimmat neurologiset tutkimukset

Henkisen suorituskyvyn arviointi

MS-tauti voi vaikuttaa henkiseen suorituskykyyn, mutta ei kaikilla MS-tautia sairastavilla, eikä se ole yleinen varhaisvaiheen oire. Silti henkisen suorituskyvyn tutkiminen auttaa sulkemaan pois muita häiriöitä, kuten esimerkiksi mielialahäiriöt (affektiiviset häiriöt).

MS-taudin yhteydessä voi esiintyä masennusta, joka on muutenkin yleistä. Siksi sen syytä on vaikea selvittää tarkasti.

Kognitiivisia häiriöitä ovat mm. lyhytkestoisen muistin huononeminen, keskittymisvaikeudet ja ajan ja paikan tajun menettäminen. Ne voivat johtua monesta syystä. Niitä saattaa ilmetä myös MS-tautia sairastavilla.

Henkistä suorituskykyä mittaavissa kokeissa sinua pyydetään esimerkiksi

• kertomaan viikonpäivä, kellonaika, pääministerin tai presidentin nimi, jotta voidaan todeta, oletko selvillä ajasta, paikasta ja ihmisistä

• pitämään viiden minuutin ajan mielessä luettelo, jossa on mainittu kolme toisiinsa liittymätöntä asiaa tai toistamaan lääkärin perässä seitsemän suurenevan tai neljän pienenevän numeron sarja, jotta voidaan testata välitön muistiin palauttaminen

• selittämään abstraktin ajattelun perusteella, mitä yhtäläisyyttä kahdella käsitteellä on, esim. ”meri oli kuin kiiltävä peili”

• nimeämään yksinkertaisia esineitä kielen toimintojen testaamiseksi

• jäljittelemään yksinkertaisia ja monimutkaisia sormirakennelmia avaruudellisen hahmottamisen selvittämiseksi.

Myös muita samankaltaisia kokeita voidaan tehdä.


Tietoa MS-forumista

Rekisteröityneet jäsenet: 2183

Tällä hetkellä verkossa: 57

Keskustelupalstojen viestit: 44091

Kirjaudu sisään MS-forumiin

Äänestä

Miten pidän huolta itsestäni?

» Katso tulos